Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöistä (pois lukien maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous) noin 20 % tulee kotimaan liikenteestä. Liikenteen hiilidioksidipäästöistä valtaosa, noin 73 % tulee tieliikenteestä, noin 19 % vesiliikenteestä, noin 6 % ilmaliikenteestä ja noin 2 % rautatieliikenteestä.
Liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ei ole yhtä ainoaa, selkeää ratkaisua. Yleisesti energian kulutusta vähentävät keinot pienentävät hiilidioksidipäästöjä. Tehokkain ja haastavin keino vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä on vähentää henkilöautoliikenteen määrää esimerkiksi kehittämällä joukkoliikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn toimintaedellytyksiä sekä parantamalla niiden kilpailukykyä.
Ratojen sähköistäminen on tehokkain tapa vähentää rautatieliikenteen hiilidioksidi- ja hiukkaspäästöjä
Sähkövetoisen liikenteen osuuden kasvu lisää kokonaissähkönkulutusta, mutta samalla se tehostaa energiankäyttöä, kun energiankulutus kuljetussuoritetta kohden vähenee. Sähkövetoisen junaliikenteen osuus koko junaliikenteestä on lähes 80 %.
Energiatehokkuutta voidaan parantaa myös optimoimalla vaihteiden lämmityksen ja ratapihojen valaistuksen sähkönkulutusta.
Liikenne- ja viestintäministeriöllä on käytössään tehokkaampia liikennepoliittisia keinoja
Esimerkiksi polttoaineen hinnan ja ajoneuvojen verotuksen säätely vaikuttavat liikkumistapoihin. Kestäviä liikennemuotoja voidaan myös tukea eri tavoin. Lisäksi tiedottamalla pystytään vaikuttamaan liikkujien valintoihin liikennemuotojen ja ajotapojen suhteen. Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistui vuonna 2009 hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO), jonka toimenpiteiden toteutus on käynnissä hallinnonalan eri virastoissa.
Väylänpidon yhtenä haasteena on suunnitella ilmastonmuutoksen vaikutusten johdosta tarpeellisia väyläverkon sopeuttamistoimia. Kehittämistyö lähtee liikkeelle väyläverkon rakenteellisesta varautumisesta. Se edellyttää selvityksiä nykyisten rakenteiden toimivuusrajoista ja vaurioitumisriskistä.
