Suomi  |  Svenska  |  English Tulosta
Tilastot  |  Julkaisut  |  Yhteystiedot  |  Palaute  |  Ajankohtaista  |  

Tavoitteena toimiva joukkoliikenne

Liikennevirastossa kehitetään liikennejärjestelmää kokonaisuutena, johon joukkoliikenne kuuluu olennaisena osana. Tavoitteena on lisätä joukkoliikenteen matkustajamääriä kasvavilla kaupunkiseuduilla ja kaukoliikenteessä.

Julkisen rahoituksen tasapuolisuuden ja vaikuttavuuden arvioimiseksi yhtenäisesti Liikennevirasto huolehtii siitä, että joukkoliikenteen palvelutaso määritellään koko maassa samalla tavalla.

Liikennevirasto valmistelee myös kaikkien liikennemuotojen palvelutasotarkistukset valtakunnalliseen palvelutasomäärittelyyn, alueellisten valtionavustusten kiintiöinnit sekä suurten kaupunkiseutujen valtionavustuspäätökset.

Valtakunnallisella määrittelyllä tähdätään toimivaan joukkoliikenteen verkostoon. Alueellisella määrittelyllä varmistetaan, että liikenteen peruspalveluiden tarjonnalle on tasapuoliset edellytykset.

Liikennevirasto huolehtii joukkoliikenteen peruspalvelutason toteutumisesta ohjaamalla ELY-keskusten joukkoliikennetoimintaa, kehittämällä uusia liikenteenhoitomalleja ja valmistelemalla alueellisen rahoituksen jaon.

Kasvavilla kaupunkiseuduilla Liikennevirasto osallistuu tiiviisti liikennejärjestelmätyöhön liittyvään joukkoliikenteen kehittämiseen.

Kohti yhtenäistä maksu- ja infopalvelua

Liikennevirasto kehittää yhdessä suurten kaupunkiseutujen, Matkahuollon ja VR:n kanssa yhtenäistä valtakunnallista maksujärjestelmää, joka mahdollistaa matkan maksamisen yhdellä kortilla kunnasta tai kulkuvälineestä riippumatta.

Matkustajan tietopalvelun parantamiseksi Liikennevirasto isännöi eri toimijoiden infopalvelut yhdistävää Matka.fi -järjestelmää, joka tarjoaa reitityspalveluita. Yksityiset palveluntarjoajat voivat rakentaa järjestelmän päälle käyttöliittymänsä ja tarjota matkustajainformaatiota omien mobiili- ja verkkopalveluidensa kautta.

Liikennevirasto osallistuu matkakeskusten, asemien ja näihin liittyvän matkustajainformaation sekä liityntäliikenteen suunnitteluun yhdessä eri toimijoiden kanssa. Näillä keinoilla voidaan vaikuttaa matkaketjujen solmukohtien ja vaihtojen sujuvuuteen.

Yhteysalusliikennepalvelut mahdollistavat liikkumisen saaristossa

Yhteysalusreittejä on 20. Liikenneviraston lähtökohtana on pitää reittien määrä nykyisellä tasolla.

Maantielauttapaikkoja on tällä hetkellä 42. Liikennevirasto jatkaa maantielauttoja korvaavien siltojen suunnittelua sellaisiin kohteisiin, joissa säästöillä voidaan kattaa sillanrakennuskustannukset. Tällaisia kohteita on Saimaan ja Turun saariston alueella 9 kappaletta.

Tälle sivulle löydät suoraan osoitteella www.liikennevirasto.fi/joukkoliikenne.

Page updated on 11-May-12 at 10.02 AM