Nykytila
Rauman satamaan johtaa kaksi väylää: eteläinen Rihtniemen 10,0 metrin väylä ja pohjoinen Valkeakarin väylä, jonka kulkusyvyys on 7,5 metriä.
Rauman satama oli vuonna 2010 kuljetusmäärältään maamme kuudenneksi suurin satama. Vuonna 2010 Rauman sataman ulkomaankuljetusten määrä oli 5,6 miljoonaa tonnia. Metsäteollisuustuotteiden viennin osuus tästä oli yli 3 miljoonaa tonnia.
Sataman liikenteessä käytettävien laivojen kokoa rajoittaa väylän kulkusyvyys. Jos syvyys on suurempi, voivat satamassa käyvät alukset olla huomattavasti suurempia. Suuremman aluskoon myötä erityisesti kaukoviennin kuljetusten hinta kuljetettua yksikköä kohti laskee merkittävästi.
Hanke
Hanke käsittää Rauman nykyisen 10,0 metrin väylän syventämiseen liittyvät ruoppaus- ja läjitystyöt sekä väylän merkintään liittyvät turvalaitetyöt. Hankkeessa väylän syvyyttä kasvatetaan 11,0 metrin kulkusyvyyden vaatimusten mukaiseksi.
Hankkeen toteutukseen liittyvät Rauman sataman syvennys ja laajennustyöt, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Rauman satama. Sataman töiden kustannusarvio on toteutusajankohdan
hintatasossa noin 6 miljoonaa euroa.
Väylälle on suunniteltu erityisesti Rauman sataman toiveesta myös 12,0 metrin kulkusyvyyttä. Toteutettava vaihtoehto päätetään myöhempien tarkastelujen pohjalta, joskin vesilupaa on haettu syvemmälle vaihtoehdolle.
Ajankohtaista maaliskuussa 2012
- Hankkeen yleissuunnitelma on valmis.
- Etelä-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi vesilain mukaisen lupahakemuksen 12.3.2012.
- Liikennevirasto on yhdessä Rauman sataman kanssa aloittanut uuden lupahakemuksen valmistelun.
- Toteutuspäätös hankkeesta voidaan tehdä luvan saamisen jälkeen.
- Rakentaminen voidaan aloittaa aikaisintaan vuonna 2015 ja se kestää kaksi avovesikautta.
Kustannukset
Hankkeen kustannukset valtion väyläosuudella 11,0 metrin vaihtoehdolla ovat arvioituna toteutusajankohtana noin18 milj. €.
12,0 metrin kulkusyvyydellä hankkeen kustannukset ovat noin 35 milj. €.
Vaikutukset
- Parantaa paperin kaukoviennin, raaka-ainekuljetusten ja konttiliikenteen kuljetustaloutta.
- Hankkeen hyötykustannussuhde 11,0 metrin kulkusyvyysvaihtoehdolla on 2,1.