Suomi  |  Svenska  |  English Tulosta
Tilastot  |  Julkaisut  |  Yhteystiedot  |  Palaute  |  Ajankohtaista  |  
Etusivu > Hankkeet > Suunnittelun lähtökohdat > Maankäytön suunnittelu

Maankäytön suunnittelu

Maankäytön ja liikennejärjestelmäsuunnittelun yhteistyön kautta Liikennevirasto on mukana vaikuttamassa liikenneverkon laajuuteen ja liikkumistarpeiden syntymiseen. Päämääränä on eheytyvä kestävän  liikkumisen yhdyskuntarakenne.

Kasvavien kaupunkiseutujen ympäristöongelmat liittyvät toisaalla tiivistyvään ja toisaalla hajaantuvaan yhdyskuntarakenteeseen sekä lisääntyvään liikenteeseen. Yhdyskuntien kestävän kehittämisen kannalta keskeistä on liikennetarpeen, meluhaittojen ja  ruuhkautumisen  vähentäminen sekä liikenneturvallisuuden parantaminen.

Maankäytön ja liikennejärjestelmäsuunnittelun yhteistyön lähtökohtana on matka- ja kuljetusketjujen tarpeet. Ratkaisuilla haetaan turvallisuuden, ympäristöhaittojen vähentämisen  ja kustannustehokkuuden lisäksi  liikkumistarpeiden vähentämistä sekä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen toimintaedellytysten  parantamista.  Onnistuneet liikenneratkaisut ovat osaltaan vaikuttamassa myös  elinkeinoelämän ja alueiden kehittymiseen. 

Maankäytön ja liikennejärjestelmäsuunnittelun yhteistyön haasteena on vaihtoehtoisten ratkaisujen hyödyntäminen sekä niiden vaikutusten tunteminen. 

Page updated on 10-Aug-11 at 08.07 PM

Lisätietoa muissa palveluissa:

Asuinalueen tyypin ja sijainnin vaikutus ihmisten liikkumiseen (Tiehallinnon selvityksiä 28/2007)

METKA - Metropolialueelle kestävä aluerakenne

Tulevaisuuden joukkoliikenne (LVM:n julkaisuja 64/2007)

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (Ympäristöhallinnon sivuilla)

Maankäytön suunnittelu (Ympäristöhallinnon sivuilla)