Suomi  |  Svenska  |  English Tulosta
Tilastot  |  Julkaisut  |  Yhteystiedot  |  Palaute  |  Ajankohtaista  |  
Etusivu > Hankkeet > Rakenteilla > Lusi–Mikkeli

Lusi–Mikkeli välillä Koirakivi–Hurus, Pertunmaa, Mäntyharju ja Hirvensalmi

Ajankohtaista

Työt Lusi–Mikkeli-välillä valmistuivat vuoden 2011 lopussa vähäisiä viimeistelytöitä lukuun ottamatta.

Kohteen takuuaika jatkuu vuoteen 2016 asti. Kesien 20122015 aikana tehdään takuutöitä kunakin keväänä pidettävien katselmusten pohjalta.

Hoitovastuu siirtynyt ELY-keskukselle marraskuusta 2011 alkaen.
 

Valtatien parantaminen alkoi Pertunmaalta Koirakiven liittymän länsipuolelta ja jatkui Mäntyharjun kunnan alueella päättyen noin kolme kilometriä Uutelan liittymästa koilliseen Hirvensalmen kuntaan. Ohituskaistoilla ja keskikaiteella varustettavan valtatiejakson pituus oli noin 24 kilometriä.

Rakennustyöt alkoivat kesäkuussa 2009 ja päättyivät pääosin syksyllä 2011. Hankkeen kustannusarvio oli noin 40 milj. euroa.

Urakoitsijana hankkeessa toimi Työyhteenliittymä Vitostie, jonka muodostivat Destia Oy ja Kesälahden Maansiirto Oy.

Tälle sivulle löydät suoraan osoitteella www.liikennevirasto.fi/vt5lusi-mikkeli.

Page updated on 27-Jan-12 at 01.08 PM